Kalle (tavottelee Oskaria kiinni. Kiihkeästi.) Älkää menkö! Jumalan tähden, kuunnelkaa minua hetkinen vaan!
Oskari. No!
Kalle. Kuunnelkaa minua; antakaa minun puhua.
Oskari. No puhukaa.
Kalle. Olen kamalassa pulassa. Minut on narrattu tänne ja viety rahani ja vaatteeni.
Oskari. Mahdotonta!
Kalle, Se on totta! Menin tästä sivu, kun Kustaa Kivinen huusi minut sisälle. Hän istui täällä yksinään paitahihasillaan kuten minä nyt; sanoi eukon kätkeneen vaatteensa ja vakuutti, että hänen pitää välttämättä käydä naapurissa. Pyysi lainata takkiani kymmeneksi minuutiksi ja siinä se sai rahani mukanaan.
Oskari (tarttuu hymyillen hänen käteen). Jumalan kiitos, minä luulin teitä ensin hulluksi.
Kalle. Hulluhan melkein olenkin. Istua täällä kuin vanki yksinään vieraiden ihmisten huoneessa, onhan se jo aivan liiankin hullumaista.
Oskari. Tämä on todellakin ikävä pula.