Maria (Kallelle). Sanokaa hänelle pari kovaa sanaa, että hän tottelisi ja jäisi maata.
Kalle (astuu esiin). Kuulkaapas, Kivinen! Tunnetteko kuka minä olen? Tunnetteko? Minä sanon teille nyt, että ellette vaan pysy hiljaa paikallanne, niin minä toimitan teidät putkaan, muistakaa se!
(Kivinen murisee.)
Anna (itsekseen). Isä raukka. Tuollaisenko minunkin pitäisi saada?
Maria. Hän on tehnyt ruman työn ja loukannut teitä sangen kovasti. Mutta ettekö te tahtoisi… eli eikö tätä asiaa voisi rauhassa sovittaa?
Kalle (hymyillen). Voipi kyllä; olkaa rauhassa vaan. Minä en tahdo siitä mitään tämän enempää. Se saa olla sinänsä… teidän tähtenne ja opiksi itselleni.
Maria. Kiitos hyvyydestänne, suurin kiitos! Tahdon kuitenkin suorittaa sen, mitä hän hävitti.
Kalle. Ei sitäkään tarvitse… ei teidän kumminkaan, ellei miehenne itse tahdo.
Maria (liikutettuna). Kyllä minä sen kuitenkin maksaa tahtoisin… Mutta minulla ei ole nyt…
Kalle. Älkää turhista välittäkö… minä en sitä tarvitse. Mutta minun pitäisi kai odottaa sitä Tupalaa… tai kyllä hän sentään takkinsa täältä muutenkin saa.