Oskari (iloisesti). Kas vaan, täällä te istutte kaikki koolla hauskasti kemua pitäen ja minä olen hyppinyt kuin hupsu ympäri kylää. No tämä on helkkarin hyvä; minä tulen joukon jatkoksi ja iloa ei pidä puuttumaan. (Heittää hatun sohvalle.) Tuos on hattusi, ukko, oletpa jo ehtinyt nukkumaankin. Ha-ha-haa! Peevelin hauskan kepposen laititkin meille, äijä-rukka. (Kallelle.) Morjens taas! Ja on teidänkin harakantanssinne loppunut, ha-ha-haa, ja omanne olette saaneet.
(Anna panee tarjottimen pöydälle.)
Kalle (nauraen), Niin olen.
Oskari. Ja te, äiti! Nyt ei teidän tarvitse enää itkua tehdä, siitä minä pidän huolen… Anna, minä olen sinua hakenut. (Anna katselee alas.) — — Mainiota, kerrassaan mainiota! Tämä menee niinkuin meinattu on! Anna, minä tiedän helkkarin hyvin, mitä sinä ajattelet, tiedän kuin omat sanani. Mutta älä sure kultaseni, kaikki on kumminkin hyvin taas… Eeva, kiitos eilisiltaisesta kemusta! Anna, mikset tullut kesteihin, vaikka odotimme? Etkö tietänyt, että olin siellä?
Eeva (hämillään). Mitäs niistä nyt enää.
Oskari. Viini oli mainiota, mutta siinä oli paha vika.
Eeva (neuvottomana). Viini… vika….
Oskari. Niin. Siinä oli pieni pisara petoksen myrkkyä; pieni vaan, mutta karvas, niin että tänään olen saanut kovasti hikoilla. Ha-ha-haa! Kuules, Eeva! Kuka istui tuolla kamarissa silloin, kuu Anna keitti kahvia ja te teitte täällä hyviä päätöksiä, kuka?
Eeva (hypähtää ylös kiihtyneenä). Oskari!…
Oskari. Niin, minä siellä olin, minä, ja hitto vie, sitä hetkeä en suinkaan kadu. Hyvästi nyt, Anna, meidän täytyy erota, sillä tämä sorea impi tahtoo minut omaksensa keinolla millä hyvänsä. Ja tekin, Karhunen, tekin olette jo tilattu! Tämä toinen impi on teidän… Ha-ha-haa!