Mahdolliset vaatimuskohdat tarkistettiin vielä kerran. Palkkain pitäisi olla riittävät. Asunto-olot olivat auttavat. Työmäärä oli tietysti aika suuri, sillä kaikki työt tehtiin urakalla. — Jännityksellä odotettiin, mitä neuvottelijat vaativat.
Noin neljänneksen yli kymmenen ilmoitti konttoristi, että neuvottelijat ovat saapuneet.
Penttilä seuralaisineen lähti n.s. yläkonttoriin.
Heidän hämmästyksensä oli rajaton. He olivat odottaneet, että heillä on vastassa omia miehiä ainakin viitisenkymmentä. Ihmeekseen näkivät he, että odottajia on kolme tuntematonta miestä. Herrat tervehtivät toisiaan.
Penttilä katsoi vastapuoluettaan pitkään ja tutkivasti. Kumpikaan puoli ei puhunut mitään.
Viimein Penttilä aloitti: »Herrat ovat kai tulleet pyynnöstäni neuvottelemaan Sydän-Suomessa ja Maaselässä puhjenneitten lakkojen johdosta?»
Vieraat miehet olivat kaikki nuoria, tuskin kaksikymmenvuotiaita. Pitkä tukka kaikilla, ja punainen kaulaliina ja kaksinkertainen kaulus täydensivät pukua. Omituisin oli heidän hehkuva katseensa.
Vanhin heistä vastasi: »Niin olemme, ja sitäpaitsi Tanttilan, Jäniskosken, Porraskosken ja Laukkasen tehtaitten työläisten puolesta.»
»Kenties herrat näyttävät jonkinlaiset valtuudet», pyysi Penttilä.
Nuorin korotti äänensä: »Emme me mitään papereita tarvitse, me olemme ammattijärjestön määräämiä.»