»Helvetti», pihahti hänen hampaittensa välistä ja hän puraisi pari kertaa kiukkuisesti mälliään. »Paljon minä olen kulkenut, mutta en eläissäni tällaista komentoa nähnyt. Että miehet makaa ja kassamies tulee maksamaan palkat. Jukoliut, tämä ei kävele. Huomenaamulla minä panen rukkini pyörimään, joko sato taikka paisto!»
»Eikö Pitkässärannassa tehty niin?» virnisteli eräs paikalle sattunut pojanvekara. Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä. Ei kenenkään naama osoittanut pienintäkään aihetta yhtyäkseen pojan virnistelyyn. Jokaisen kasvot osoittivat mitä syvintä vakavuutta. Pitkä-Ranta yksin toimi. Hän sieppasi poikaa niskasta kiinni ja vei suoralla kädellä ovesta ulos, niin että pojan sääret vain kerran heilahtivat. Saman tien meni Rantakin, eikä palannut ottamaan rahojaan.
Ankarasti pohdittiin sinä yönä monessa kodissa, mitä aamulla on tehtävä. Kaikki, jotka tunsivat Pitkän-Rannan, tiesivät, että hän panee uhkauksensa täytäntöön. Aamulla kello 8 kiertää hän virran koneeseen ja silloin se alkaa surrata. Tosin hänen työnsä riippuu muista, mutta viis siitä. Pitkä-Ranta on työssä, ja se on hänelle tällä hetkellä pääasia. Jotkut arvelivat, että Ranta on isäntien lahjoma, mutta hylkäsivät heti sen ajatuksen tietoisina siitä, että Pitkää-Rantaa ei lahjo mikään.
Sana tilipaikan tapahtumasta kiersi ympäri koko laajan tehdasalueen. Oliko tapaus niin ihmeellinen, että olisi kannattanut sitä noin ihmetellä? Ei lainkaan. Jos joku sanoo sitä taikka tätä, niin ei se maailmassa paljoa vaikuta. Varsinkin jos sanoja on »vain työmies». Mutta se, että sanoja seuraa työ, on jo jotakin enemmän. »Pitkä-Ranta menee aamulla töihin», oli sen iltapäivän tunnussana, ja se sai paljon hiljaista hyväksymistä. Se oli vapauttava sana, jonka lausujaa vain odotettiin.
Syysaamu oli kuulakka. Yöllä oli ollut hiukan pakkasta.
Miehiä käveli tehtaan läheisyydessä, lähempänä ja kauempana, tavallista enemmän ja ani varhain. Kellon lähetessä 8 taajenivat joukot. Kukaan ei puhunut mitään. Miehet karttelivat toistensa katseita.
Tehtaan ovella seisoi miesryhmä. Joku seisoi heidän keskellään puhuen kiihkeästi ja huitoen käsiään. Helsinkiläinen agitaattori näkyi olevan.
»Lakkoa ei saa rikkoa. Jokainen, joka menee työhön ennenkuin lakko on julistettu loppuneeksi — ja sen voi tehdä ainoastaan ammattijärjestön hallinto Helsingissä — on rikkuri, lakonrikkuri. Kirous jokaiselle rikkurille, joka polkee toisten etuja ryömimällä kapitalistin jaloissa. Hyi helvetti semmoiselle!» Miesjoukko oli aivan sanaton. Synkästi se tuijotti vain eteensä maahan.
Agitaattori oli varma voitostaan. Synkät katseet luki hän hyväksymiseksi. Saadakseen asian ratkeamaan varmasti kääntyi hän lähinnä seisovaan mieheen.
»Sano suoraan: oletko rikkuri vai etkö?»