Pariisilla on omat viehätyksensä. Kenen ei tarvitse rahaa säästää, hän voi elää siellä aika mukavasti. Penttilän nuoripari vietti viikon joulun alla yhdessä. Penttiläkin riistäytyi irti langattomasta puhelimestaan. Hän sai teoriansa valmiiksi. Piirustukset olivat niinikään valmiit. Ainoastaan käytännössä koettelu puuttui. Hän tiesi, että se menestyy. Vaivaahan siinä mahdollisesti on, mutta sen täytyy onnistua.
Miten totta onkaan vanha sana, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä! Hän kaipaa rakkautta. Viikko Pariisissa opetti Penttilälle tämän elämänviisauden. Oli rauhoittavaa lähteä hyvän päivätyön tehtyään ulos rakastamansa naisen kanssa. Se oli todellista lepoa, ei yksinomaan ruumiillista, vaan myös henkistä. Tietää, että rinnalla kävelee toinen ihminen, jolle jotakin merkitsee, — se on niin kohottava tunne, että se antaa ilon ilottomalle elämälle. Vaikea on ymmärtää ihmisiä, jotka ovat asettaneet päämääräkseen koota miljoonia. Mitä iloa jaksaa se antaa, merkitseekö pankkineiti tilille kuusi vaiko kahdeksan nollaa? Sehän on saman tekevää. Joka tapauksessa neiti toivoo pian pankkiajan kuluvan ja pääsevänsä toimimaan omissa harrastuksissaan. Penttilä oli asettanut päämääräkseen aivan toista. Opettaa ihmisille työn iloa, valmistaa ihmisille tilaisuus nauttia työn iloa, siinä hänen päämääränsä.
Berliinissä odotettiin jännityksellä Penttilän tuloa ja uuden keksinnön julkaisemista.
Valmistuksia uusia tehdaslaitoksia varten tehtiin. Penttilästä oli erittäin hupaista nähdä, miten saksalainen menetteli tässä asiassa. Amerikassa oli pantu pääpaino joutuisuudelle. Kaikki tehtiin hirveällä touhulla. Miehiä pantiin työhön tuhansittain. Tavaraa toimitettiin heille niin että olivat tukehtua. Valmista piti tuleman. Toisin oli Saksassa. Säästettiin. Miehiä ei pidetty enempää kuin oli aivan välttämätöntä. Rakennusaineet lähetettiin harvinaisen täsmällisesti. Tarkkaan oli etukäteen määrätty, milloin esim. saadaan lähettää sementtiä, milloin tiilien lähetys sai alkaa j.n.e.
Penttilän saavuttua esitettiin hänelle työsuunnitelma. Hänellä ei ollut siihen mitään sanottavaa.
»Ajatuksen ja rahat, mikäli ette itse niitä pane, annan minä. Lopusta saatte pitää itse huolen», sanoi hän, ja siihen rajoittui hänen työnsä Saksaan suomalaisella pääomalla rakennettavia maailmantehtaita perustettaessa. Hän aloitti uuden työn.
Joulujen välissä osti Penttilä työpajakseen pienen hienomekaanisen konepajan Berliinin laitapuolelta.
Piirustusten mukaan alkoivat miehet valmistaa erilaisia osia. Muuan valmisteli erikoista induktionirullaa. Erityisen tarkasti seulottiin yhdessä osastossa hiilimurskaa, toisaalla juotettiin kuparitankoihin pyöriviä eboniittilevyjä.
Kaiken tämän näpertelyn keskellä hääräsi Penttilä itse. Aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisimpänä. Miehet ihmettelivät, milloin hän nukkuu. Aina hän muutti työtapoja, antoi tarkempia piirustuksia, mittasi, tarkasti ja kiitti tai moitti.