Tähän hiljaiseen työpajaan saapui eräänä tammikuun alkupäivänä ins. Ranta. Hän meni Penttilän luo ja sanoi terveiset Suomesta.
»Pitäkää tuota lasiputkea kädessänne, mutta älkää kolauttako vähääkään», oli Penttilän vastaus, ja Ranta sai pideltäväkseen mustalla jauholla puolittain täytetyn, lyijykynän mittaisen ja sormen vahvuisen lasiputken. Hetken päästä otti Penttilä putken, pisti johonkin koneeseen, väänsi useasta marmoriseen tauluun kiinnitetystä kammesta ja tarkasti erästä volttimittarin näköistä osoittajaa.
»Ei käy. Ei käy!» mutisi hän itsekseen. »Jos se olisi käynytkin, niin eihän sitä olisi voinut käyttää junassa eikä autossa tärinän tähden. Parempi oli. Laskuni oli sittenkin oikea.» —
»Kas, Ranta! Terve, terve. Mitäs Suomeen kuuluu?» Vasta laskettuaan työnsä kädestään huomasi Penttilä, että oli tullut uusia ihmisiä.
»Oli erittäin sopiva aika tullaksenne. Olen juuri päässyt selville, että nykyistä langatonta puhelinta ei voi parantaa yleiseen käytäntöön kelpaavaksi. Tulin teoriassa siihen tulokseen, että se ei käy. En kuitenkaan luottanut enää täysin itseeni, vaan koetin. Ja se ei käynyt. Ne ovat liian heikkoja koneita. Täytyy palata levyjärjestelmääni. Se vaatii tosin hiukan enemmän virtaa, mutta menestyy varmasti eikä mene rikki muuten kuin räjäyttämällä. — Kuulkaapas, Kappel. Sanokaa miehille, että minä olen saanut mieleisiä vieraita ja työt lopetetaan tältä päivältä. Sanokaa samalla, että koe onnistui ja huomenna aletaan tehdä varsinaista konettamme. Miesten on hupaisa tietää, etteivät he tee hyödytöntä työtä.» —
»No, Ranta. Kertokaapa minulle Suomen oloista. Tämä minun häämatkani on alkanut venyä hiukan pitkänlaiseksi. Toivottavasti minua ei siellä kaivata», puheli Penttilä mennessään ins. Rannan kanssa autolla asuntoonsa.
Sallimatta kuitenkaan toverinsa vastata mitään kysyi hän yht'äkkiä: »Haluatteko lähteä Afrikkaan?»
»Kyllä, jos siellä on työtä», tuli koruton vastaus.
»Se oli miehen puhetta!» Penttilä silmäili ihastuksella vieressään istuvaa nuorta miestä.
»Sanovat, että idän jättiläinen survoo meidät suomalaiset jalkoihinsa, mutta sanokoot. Jos meillä on sata sellaista miestä kuin te, niin meitä ei tapa mikään», puheli hän innoissaan.