Mutta eihän se krapu ruvennut leikkaamaan. Sinne ja tänne, edestakaisin vain pasteeraili kangasta pitkin.
»Ahaa» — arveli päämies — »se on näämmä niin suurellinen ulkomaan mestari ja ylpeä taitonsa puolesta, ettei se itse mitään tee, näyttää vain hyvät mallit. Se kun noin monenlaisia polkuja verkaa myöten kulkee ja saksillansa viittaa, niin sen antamien viittausten mukaan pitää apulaisten kangasta leikata.»
Tehtiin sitten niin, että muut miehet rupesivat leikkaamaan suurellisen räätäliä mestarin antamien osviittojen mukaan kangasta. Kiivaasti kulki ristiin rastiin ja alinomaa viittilöi saksillaan. Hölmölän miesten täytyi sillä tavoin purkaa ja leikata siihen koko pakka. Tarkkaan tuli verka leikatuksi — pieniksi tilkuiksi vallan.
Kun kaikki kangas oli leikattu ja yritettiin ruveta niistä leikkelyksistä päämies helle kirkkohousuja kokoon ompelemaan, niin ei siitä syntynyt yhtään mitään, vaikka kuinkapäin olisi tilkkuja soviteltu. Hukkaan oli mennyt kallis verka.
»Pois minun talostani, petturi!» huusi silloin kamalasti kiukuissaan päämies ja kävi kiinni krapuun.
Mutta krapu hädissään nipisti päämiestä sormeen.
»Apua! Murhaaja!» kiljaisi päämies. »Näittekö, näittekö, kuinka se kavalasti yritti tappaa minut terävillä saksillaan? Se on heti paikalla tuomittava ja ankarasti rangaistava!»
Hölmöläiset päämiehensä vaatimusta noudattaen yksimielisesti tuomitsivat kravun kuolemaan petkuttajana ja murhaajana. Kun sitten vielä punnittiin, mikä piti hirmuisin ja kiduttavin kuolema oleman, niin päätettiin, että upotettakoon elävältä jokeen.
Pitkässä saatossa kuolemaantuomittu krapu kannettiin alas jokirantaan.
»Pahasti olet tehnyt ja paha on palkkasikin oleva», sanoi päämies ja antoi käskyn, että krapu oli lykättävä virtaan.