Siitä suola-asiasta kun hölmöläiset sitten keskenään neuvoa pitivät, niin jopa keksivätkin keinon, joka heidän mielestään oli sangen viisaasti ajateltu.
Näin hölmöläiset nimittäin päättivät ja kaikessa seurakunnassaan tiettäväksi julistivat:
»Koska suolaa suunnattoman suurella vaivalla ja rahan menetyksellä ynnä paljon aikaa hukkaamalla on kaukaa meren rannalta kaupungista täytynyt ostaa ja tänne hevosella vedättää, niin tehtäköön nyt sillä tavalla, että me hölmöläiset tästälähin omine suoloinemme toimeen tulemme ja elämme. Päätetty on nyt sen tähden niin, että minkä verran itsekullakin vielä suolaa hallussansa on, se siemeneksi talteen otettakoon ja yhteiseen peltoon kylvettäköön, jotta siitä syksyllä monen-kertaisen suolasadon korjata saamme.»
Niin sitten tapahtuikin, että Hölmölän väki kevään tultua rupesi tekemään suola-toukoa.
Hölmölän suuri yhteinen pelto kuokittiin, ja kun se oli saatu kuokituksi, niin ruvettiin kokkareista multaa möyhentämään pitkäpiikkisellä äkeellä. Mutta koska äes oli ylen raskas ja hankala vetää ja kun se alinomaa harasi vastaan, keksittiin vallan oivallinen keino tämän asian auttamiseksi. Äes käännettiin selälleen niin että piikit joutuivat ylöspäin. Ja nythän äes olikin vallan köykäinen ja mukava vetää, kun eivät piikit pitäneet vastaan. Se vain oli vähän ikävää, että sen päällä ei äestäjä nyt ajaessaan voinut istua.
Suola sitten kylvettiin peltoon. Kylvön tehtyä varrottiin, katseltiin ja kaipaeltiin, ottaisiko suolansiemen kunnolla itääksensä. Ja väkevää maata kun oli pelto, niin vallan pian se rupesikin viheriöitsemään. Lykkäsi näet runsaasti kaikenkaltaista rikkaruohoa, paraasta päästä polttiaisen ituja ja rautanokkosen taimia.
»Jopa ihanasti joutuu suolaheinä!» huusivat hölmöläiset tämän vihannan vihreyden nähdessään.
Päivänä muutamana kuitenkin tapahtui onnettomuus. Pääsi näet jostakin hevonen sinne suolapeltoon irralleen juoksentelemaan ja kalliita oraita tuhoamaan.
Joku yritti kiireenvilkkaa juosta pellolle hevosta pois hätyyttämään, mutta silloinkos toisilta hölmöläisiltä äläkkä pääsi:
»Pois pellolta! Hullu olet, kun pellon sotket ja laihon tallaat! Pahoja jälkiä tulee ja kallis vilja hämääntyy!»