Toinen akka oli neulonut äijälleen peitteen, mutta hän oli tehnyt sen liian lyhyen, joten äijä öisin vaikeroitsi jalkojaan paleltavan.
Akka rupesi nyt jatkamaan peitteen mittaa. Hän loikkasi jatkokappaleen peitteen yläpäästä ja neuloi saman kappaleen kiinni peitteen jalkopäähän. Miehellensä hän sitten illalla iloitteli että:
»Eipä nyt, äijäseni, varpaitasi enää yöllä viluta, minä näät tänään peitteesi jatkoin!»
Muuan akka nouti aitasta kolme mertaa ja lähti niitä yöksi järveen laskemaan. Hän ei kuitenkaan ollut muistanut lähtiessään sitoa mertoihin polonuoria, joten hänen täytyi tarkasti panna merkille paikka, mihin kulloinkin mertansa upotti.
Akka laski ensimmäisen merran ja leikkasi merkiksi pykälän ruuhensa laitaan.
Toisen merran laski, ja kun siinä paikassa uiskenteli irtonainen ruohonhelve, niin otti helpeen merkiksi.
Taivaalla oli pikkuinen pilvenhaituva — sen kohdalle upotti kolmannen mertansa.
No, kun hän sitten aamulla lähti mertojaan kokemaan, olivat kaikki merkit tyyten hävinneet. Pilvenhaituva oli haihtunut näkymättömiin, ruohonhelpeen oli tuuli vienyt, ja kun akka yritti soutaa sille kohtaa järveä, mistä oli merkki ruuhen laidassa, ei sitäkään löytynyt, merkki kun aina siirtyi ruuhen mukana toiseen paikkaan.
Sinne oli akan jätettävä pyydyksensä.
Neljäs hölmöläisakka lähti metsään lehmäänsä paimentamaan. Kun oli jonkun aikaa metsässä oleiltu, istahti akka mättäälle, aukaisi eväspussinsa ja rupesi reikäleipää pureskelemaan.