Varjo kun sittenkin yhä vain seurasi, akka vimmastuneena sitä padalla lyödä hujautti ja loikin padan kiveen murskaksi vallan. Sanka vain jäi kouraan.
Perille tullessaan padanhakija näki jahtikumppaninsa hampaat irvissä maata kellettävän kanervakankaalla. Hän luuli, että toinen oli yksinänsä jo oravan syönyt ja nyt hänelle ilkamoiden nauraa irvotti. Vihoissaan äyskäisi:
»Irvistä mitäs irvistät, mutta yhdessä me pappilan pata maksetaan!»
VII
HÖLMÖLÄN AKAT TOUHUISSAAN
Hölmölän akat olivat niihin aikoihin virkeätä ja touhukasta väkeä. Toisten akkojen lähtiessä metsästyshommiin eivät kotiin jääneetkään toimettomina vetelehtineet.
Muuankin teki talikynttilöitä.
Kun kynttilät hänen mielestään liian hitaasti kuivuivat, lykkäsi hän ne tulisen kuumaan leivinuuniin kuivumaan. Arveltuaan niitten aikansa kuivuneen meni hän niitä uunista ulos ottamaan. Mutta kynttilöistä ei ollutkaan jäljellä enää muuta kuin palaneet sydämien karret.
»Ohhoh, liiaksi kuivasin!» sanoi akka itseksensä. Puhdisti sitten uunin ja rupesi työntämään sinne viimeisistä jauhonrippeistä leipomansa leivät. Kun oli saanut leivät paistumaan, niin silloin vasta huomasi, ettei ollutkaan muistanut panna hiivaa taikinaan. Hän heitti hiivan rieskojen perään uuniin ja sanoi:
»Kyllä se saman vaikuttaa, kun vain mukaan tulee!»