Kun miehet olivat tulleet metsästä niin suuren saaliin kera, innostuivat akatkin metsästämään.
Kaksi akkaa oitis piipahti metsälle oravia pyytämään. Hetkisen käveltyään näkivät oravan karkaavan puuhun. Siitäkös akoille tuli touhu:
»Kun tämä ja toinen orava saadaan, niin kolme enään viidestä puuttuu ja sitten mainio oravarokka keitetään!»
»Mene sinä, siskoseni, nopeasti pappilasta keittopataa lainaamaan, minä jään tänne oravaa tappamaan», toimitti toinen.
No, toinen akoista juoksi tukka suorana pappilaan pataa hakemaan. Toinen oravan jäljestä kiipesi pauhun. Mutta kun akka pääsi hongan latvaan, niin oravapa hyppäsikin toiseen puuhun.
»Hii hei, jos pääset edellä sinä kävynpurija, niin kyllä ponnistan perässä minä rukiisen leivän syöjä!» huusi akka ja yritti hypätä oravan jäljessä toisen puun latvaan, mutta pudota mätkähti maahan kuoliaaksi. Siihen jäi kankaalle makaamaan, ikenet irvellään.
Toinen akka sillä välin tulla leyhki polkua myöten takaisin, pappilasta lainattu pata kainalossa. Akan varjo seurasi rinnalla polunviertä myöten. Akka luuli omaa varjoaan mieheksi ja tiuskasi:
»Älä ollenkaan pyri meidän kestihin, ei pyystä ole kahden jakaa, oravasta kolmen syödä!»
Mutta varjo vain itsepäisesti seurasi.
»Menetkö tiehesi, taikka kolhaisen!» kiljaisi akka.