Mutta tälle viimeiselle tulikin hätä käteen:
»Älä, miekkonen, minua tähän yksikseni avuttomaksi hylkää, anna minullekin omat jalkani!»
Mierolainen lyödä läimäytti sitä viis meistäkin ja sanoi:
»Tuossa on sinullekin omat jalkasi!»
Riemumielin jalkansa saaneet hyppelivät mikä minnekin, kuka kunnekin, ja mierolainen, maailman Matti sai taas hyvän palkan.
Saamisiinsa tyytyväisenä hän lähti katselemaan, vieläkö enemmältäkin riittäisi paikkakunnalla näin viisasta ja anteliasta väkeä.
Hän tuli virran rannalle ja näki siellä miehen seisoskelevan nuora kourassa ja nuoran toinen pää vedessä.
»Mikäs kumman pyydys siinä on koettavana?» kysyi maankulkija.
»Hevostani uitan», vastasi toinen. »Sidoin sille suuren kiven kaulaan ja hyvästi se nyt vedessä toimeen tulee. Toisten hevoset uivat vain puolen tuntia, mutta minun hevoseni on jo sukeltanutkin kolme vuorokautta, eikä vieläkään ole väsynyt.»
Kulkija jätti hevosen uittajan siihen odottamaan ja jatkoi matkaansa. Hetkisen taas käveltyään ja metsätielle jouduttuaan hän näki Hölmölän miehen, joka istui hongan oksalla ja hakata nakutteli kirveellä tyven puolelta poikki samaa oksaa, jonka latvapuolella hän itse istui.