»Minä tälle miehelle lehmän menetin, kun hän minut voitti arvauksessa.»
Mierolaiselle annettiin navetasta lehmä, ja hän meni menojaan.
Mutta hölmöläiselle juolahti vielä mieleen, että kun ei tullut samaan hintaan kysyneeksi vielä muuatta asiaa. Hän lähti juoksemaan miehen jälkeen.
»Hoi mies, älähän vielä mene! Kaihen kun tiedät, kerro samaan hintaan vielä, milloin minä kuolen?»
»Silloin sinä kuolet», mies sanoi, »kun talvella hevosen reen eteen valjastat, halkometsään ajat, halkoja panet kuorman täyteen ja itse heittäydyt hangolle.»
Hölmöläinen sen tiedon saatuaan jäi talvea odottamaan kuollakseen pois maailman vaivoista.
Kun sitten talvi oli tullut, valjasti hölmöläinen hevosen reen eteen ja lähti halkometsään. Sinne tultuaan ajatteli itsekseen että ajanpahan vielä yhden halkokuorman kotiin, ennenkuin kuolen.
Hän alkoi latoa halkoja rekeen ja latoessaan jutteli hevoselleen:
»Jos kerran tuon halon jaksat vetää, niin kyllä tuonkin jaksat!»
Mutta sillä tavalla tehden syntyi lopulta niin mahdottoman suuri kuorma, ettei hevonen jaksanutkaan sitä vetää. Ei miehen auttanut muu kuin ruveta kuormaa jälleen purkamaan, otti jälleen halkoja yksitellen pois ja sanoi ottaessaan: