Kun lähetti sitten toi kylälle tiedon, että miehiä se hiirikoira syödäkseen lahtaa, niin tuli hölmöläisille hätä käteen ja he rupesivat pelastuksekseen kissaa pois hengiltä koettamaan.
Mutta kissa karkasi heidän käsistään talon katolle ja rupesi sinne päästyään tyytyväisenä käpälillään kasvojaan pesemään.
Hölmöläiset luulivat sen heille kostoksi puivan nyrkkiään. Pelästyneinä he rupesivat sohrimaan kissaa pitkillä riuvuilla ja koukuilla. Ja lopulta he kissan tuhotakseen sytyttivät koko talon palamaan.
Kissa silloin kiukkuisesti sähisten tuli riukuja myöten alas ja kiipesi toisen talon katolle.
»Eihän sille mitään mahda, kun se lentää kuin lintu ja katoilla kävelee ja ryntää päälle!» huusivat hölmöläiset ja pistivät toisenkin talon palamaan.
Kissa vaan hyppäsi katolta katolle ja hölmöläiset sitä myöten talojaan polttivat. Niin paloivat poroksi kaikki Hölmölän talot.
Hölmöläiset sen jälkeen hajaantuivat ympäri maan, ja vähän jokaisella paikkaa kunnalla vielä nytkin tapaa ihmisiä, jotka selvästi ovat hölmöläisten heimoa. Kaiketi likeisempääkin sukua kuin oli sillä hölmöläisellä, joka pitäjään tullessaan kehui:
»On minulla tässä pitäjässä sukaakin, sillä enoni kummin kaiman vuohi oli täällä kerran kesän laitumella!»