»Oman korkuisensa läjän hopeata se maksaa.»
»Kallis on hinta», sanoi isäntä, »en minä sitä yksinäni jaksa lunastaa, mutta menenpä haastelemaan naapureille, jos sen ostaisimme kaikin yhteisesti.»
Asiasta neuvoteltua Hölmölän suurella puukellolla soitettiin kaikki koolle yhteistä hiirikoiraa ostamaan.
Kun sitten toivat hopeata maksuksi, niin poika riiputti kissaa hännästä korkealla, ja hännänpään korkuiselta hölmöläiset kasasivat hopearahaa.
Poika mätti saamansa hopeat eväspussiinsa ja lähti kiireesti tiehensä peläten, että jos kuinkakin alkavat kauppaansa katua.
Hölmöläiset eivät kauppoja tehdessään olleet muistaneet kysyä, mitä hiirikoira syö. Lähettivät miehen pojan perään sitä kysymään. Kun poika näki lähetin tulevan, niin luuli, että jo takaa ajetaan, ja lähti kiivaammin juoksemaan.
Kun takaa-ajaja näki, ettei hän poikaa saavuta, niin huusi matkan takaa:
»Mitä se syö!»
»Hiiriä se tahtoo!» huusi poika takaisin.
Hölmöläinen väärin kuuli pojan sanoneen että: »Miehiä se lahtaa!»