Jussi katseli kauan hänen jälkeensä. Silmät kosteina ja suupielet vieläkin kosteampina.
Jussi parka!
Uutinen.
Illan tyyni rauha lepäsi tupakansavupilvien yllä. Niemeläinen ja minä olimme vajonneet syvämietteiseen filosofiseen keskusteluun inhimillisen arvostelukyvyn epäluotettavaisuudesta, kun nuori mies tuli meitä häiritsemään.
— Minulla on suuri uutinen, huusi hän pakahtumaisillaan kertomahalusta, — se on kuitenkin toistaiseksi niin salaista laatua, ettei sitä voi kertoa.
— Siellä taitaa olla pakkanen ulkona, sanoi Niemeläinen.
— Minä olen kuullut vallan luotettavalta taholta. Ihmeellistä!
Uskomatonta!
— Pian se jo taas taitaa joulukin tulla, sanoin minä tarjoten sikaria, koska tiesin, että nuori mies ei ollut tupakkamies.
— Nykyään kyllä liikkuu mitä ihmeellisimpiä huhuja, mutta tämä ei ole huhua, tämä on vallan ehdottomasti tosiasia — intti nuori mies.
— Olen tässä lujasti miettinyt, sanoi Niemeläinen, että taitaisi sittenkin olla paras käännättää tämä vanha pukuni vielä kolmannen kerran. Housut kyllä ovat vähän niin ja näin, mutta takista ainakin tulee kalua…