Nuori mies kohautteli kiivaasti olkapäitään, 4 kertaa.
— Onko sinulla reumatismi olkapäissäsi? kysyin minä. Se on vietävän ikävä tauti. Toissatalvena minä siitä sain tarpeekseni. Se johtui avantoon putoamisesta. Oli hieman sumuinen päivä. Lähdin lystikseni hiihtelemään… muistathan sinä, Niemeläinen, sen Koivikkoniemen töyrään Rutajärven rannalla?
— Muistan; siinähän minulle se ankerias kerran tarttui hauenkoukkuun. Se vasta oli lystikäs juttu. Ala-Rämpän vaari oli mukana sillä kertaa. Ja nyt oli sillä tavalla, että Ala-Rämpän vaari pelkää ankeriasta kuin syntiä…
Nuori mies pakahtui.
Jouluaattona.
Tänään on jouluaatto.
Ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen, minä ja villakoiramme Jussi olemme mekin omalta vähäiseltä osaltamme valmistautuneet vastaanottamaan joulujuhlaa vaatimattomassa yhden huoneen huoneistossamme, jossa on kovasti uloslämpiävä ja sisäänsavuava kaakeliuuni, vielä jonkun verran seinäpapereita, pieni osa nykyajan mukavuuksia, kaunis näköala, jonka valitettavasti vastapäätä oleva kiviseinä estää näkymästä, ja ikkunalla ruusupensas, jossa tosin on vain varsi ja piikit ja ruukku, mutta jonka kerran toivomme puhkeavan kukoistukseensa — ehkä sitten kun kiviseinä on sortunut ja meillekin paistaa aurinko.
Muuta omaisuutta meillä ei tällä hetkellä liene. Ainakaan emme nyt löydä mitään, mitä tarvitsemme. Meillä oli näet eilen joulusiivous.
Aikaisempien kokemusten nojalla peläten mitä pahinta, rukoilimme liikuttavin sanoin ja elein siivoojamatamia jättämään irtaimen omaisuutemme siirtämättä pois paikoiltaan tai ainakin asettamaan esineet ja paperitavarat edes suunnilleen niille seuduille, missä ne ennen siivousta olivat sijainneet.
Matami sekä loukkaantui että heltyi ja vannoi asettavansa kaiken millimetrilleen entisille paikoille.