Pahaa aavistamatta lausuin julki tyytyväisyyteni päätöksen johdosta.
Parin tunnin ajan hän senjälkeen tonki tilejä, piti kaunopuheisia esitelmiä kirjanpidon verrattomasta hyödyllisyydestä säästäväisyyden edistäjänä ja lateli myrkyllisiä huomautuksia erinäisten tilien — varsinkin »sekalaisten satunnaisten menojen» tilin — kohtuuttomasta suuruudesta, johon minä muka olin syypää.
— Menehän ostamaan laatikollinen sikareja ja 1/2 kiloa nakkimakkaroita! — huudahti hän äkkiä riemukkaasti.
— Kernaasti, sanoin minä, kunhan vain annat ostoksiin tarvittavan pääoman.
— Ota siitä sadastaviidestätoista markasta kolmestakymmenestäkolmesta pennistä.
— Mistä sadastaviidestätoista? Minun tietääkseni koko nykyinen omaisuutemme rahassa on kolme epäpuhdasta markan seteliä ja neljä viiden pennin postimerkkiä.
— Älä yritä vetää minua nenästä! Kirjojen mukaan meillä on kassassa sataviisitoista markkaa kolmekymmentäkolme penniä. Mikä on kirjoitettu, se on kirjoitettu!
Laajan keskustelun jälkeen, jossa käytettiin runsaasti puheenvuoroja, suostui Niemeläinen tarkistamaan laskelmiaan ja teki nyt sen jossain määrin epämieluisan huomion, että kassassamme olikin 375 mkn 45 pennin suuruinen vajaus.
Seuraavan tunnin kuluessa hän teki meidät kolmasti keppikerjäläisiksi ja yhtä monasti pikku kapitalisteiksi. Vuoroon voitonriemuisesti napsautellen sormiaan, vuoroon takoen nyrkkiään pöytään hän toisinaan hirnahti ilosta, toisinaan vajosi synkimmän epätoivon kuiluun, kunnes lopulta ryhtyi vimmatusti metsästämään jotakuta laskuvirhettä, joka muka oli syypää kaiken sotkeutumiseen.
Luultavasti Dante, joka oli italialainen, tunsi italialaisen kirjanpidon, mutta epäiltävää on tiesikö hän mitään parannetusta kaksinkertaisesta italialaisesta kirjanpidosta. Varmasti hän muuten olisi käyttänyt sitä hyväkseen helvettikuvauksissaan.