Painoin nappulaa.
Hissin ovi aukeni. Sen aukaisi sisältäpäin vanhanpuoleinen herrasmies. Hän oli avopäin ja hänellä oli sanomalehti kourassaan. Odotimme kohteliaasti, että hän astuisi ulos. Hän ei astunut ulos vaan ärähti meille jotakin ruotsiksi.
Koska olimme hyvin kasvatettuja nuoria miehiä, emme ärähtäneet mitään takaisin, vaan odotimme vieläkin kohteliaammin, että hän astuisi ulos. Mutta hän ei astunut. Mutisi vielä jotakin ja paiskasi oven kiinni.
— Luulenpa, hitto vieköön, että äijä istuu hississä lukemassa sanomalehtiä ja estää ihmisiä käyttämästä hissiä. Ovi on kiinni! Paina nappulaa! huusi Niemeläinen, joka nyt vain varsin lievästi muistutti hyvinkasvatettua nuorta miestä.
Painoin nappulaa. Sama herrasmies avasi taaskin oven, ärjäsi kiukkuisesti tusinan verran ruotsalaisia sarvipäitä ja paiskasi oven kiinni. Painoin uudelleen nappulaa. Ovi ei enää auennut.
— Nyt minä suutun, sanoi Niemeläinen. Mennäänpä kerrosta ylemmäksi ja kutsutaan se äijä hisseineen sinne.
Menimme kerrosta ylemmäs ja painoimme nappulaa. Hissin ovi aukeni ja
Niemeläinen repäisi sen selkoselälleen. Vanha herra oli kadonnut.
Hissiin oli sulloutunut nainen ja 5 lasta.
Ällistyimme sanattomiksi. Ennenkuin puhekykymme palautui, oli ovi jo hätäisesti sulkeutunut.
— Eikö tuo ollut hissi? sanoi Niemeläinen.
— Oli, sanoin minä.