— Ahaa, vai niin. — No nyt sitten vihdoinkin menemme sisälle, sanoi
Askola toivehikkaana.
— Onko talo hiljan maalattu? kysyi mies.
— Olkaa huoleti, ei siitä maali lähde, vaikka selkäänne kihnuttaisitte seinää vasten. Tässä on sisäänkäytävä.
— Ovatko nuo tuolla keittiön portaat?
— Ovat kyllä, mutta tulkaa te vain aivan huoleti paraatiportaista!
Mies ei tullut. Hän kuljeskeli seinävierustoita, tirkisteli ylös räystäitä kohden ja koputteli kepillään seinälaudoitusta.
— Ei siellä pääskysen pesiä ole! huusi kärsimätön Askola portailta.
Mies ei ollut kuulevinaan. Naputteli naputtelemistaan ja pisti tuon tuostakin päänsä sisään kellarinluukuista mutisten itsekseen. Sitten hän puukolla irroitti maalia seinästä ja pisti suuhunsa.
— Thyi, sylkäisi hän, ei ole tuoreen makua! Rupesi sitten repimään vuorilautaa irti seinästä.
— Hyvä isä, mieshän on mielipuoli! huudahti Askola, ilmeisesti mielipuoli! Olisihan minun jo heti pitänyt se kaikesta huomata. Millä tuhannen riivatulla minä siitä nyt eroon pääsen? — Joko meni? — Ei, tuossa tulee maassa ryömien.