Rouva Jakari: Voi voi voi. Minun uusi kaunis palttooni viedään. Mistä me saamme varoja uuden ostamiseen? Ah, jos meidät nyt murhataan, niin se on sinun syysi. Sinun syysi! Tahdotko ottaa vaimosi murhan omalletunnollesi? Kustaa! Näinkö minun elämäni oli päättyvä?
Herra Jakari (mumisee jotakin käsittämätöntä ja menee eteiseen).
Rouva Jakari: Koetitko nyt, että se varmasti oli suljettu.
Herra Jakari: Koetin, koetin, koetin. Vakuutan kunniasanallani. Koetin ja väänsin avainta. Anna minun nukkua. (Kuorsaa.)
Rouva Jakari: Kustaa! Väänsitkö sinä avainta! Hyvä isä! Sinä väänsit avainta! Ja sinä vakuutat, että illalla varmasti olit lukinnut oven. Miten saatoit vääntää? Nyt sen tietysti väänsit auki! Kustaa, Kustaa! Mene heti katsomaan! Ovi on auki! Kustaa!
Herra Jakari (Kuorsaa).
Rouva Jakari: Voi, sinä sydämetön, olisit valmis heittämään turvattoman vaimosi metsän korpeen petojen syötäväksi. Minun täytyy itseni mennä katsomaan onko se suljettu. Kustaa! Minä vilustun ja saan keuhkokuumeen ja kuolen. Kustaa! Mitä voit silloin vastata omantuntosi hirvittäviin syytöksiin?
Herra Jakari: (Ottaa nojatuolin ja menee eteiseen).
Rouva Jakari: Mihin sinä viet sen nojatuolin?
Herra Jakari: Ole huoleti. Minä vain nostin sen tähän eteisen oven eteen. Aion viettää tässä lopun yötä pitäen kiinni oven kädensijasta. (Kuorsaa.)