Hannes: Kyllä, kyllä, kyllä. Surmaat minut ajattelemalla muuta. Mutta katsos, tuloni ovat hieman vaatimattomat. Niin, suoraan sanoen pienet. Olen köyhä. Jos nyt menemme naimisiin, on meidän tyydyttävä hyvin pieneen, hyvin vaatimattomaan kotiin.
Liina: Tietysti, tietysti! Pieni, vaatimaton koti. Oi, miten herttaista! Pieni, matala maja, jonka katon alla rakkautemme elää. — Kuule, me tyydymme kolmen huoneen ja keittiön huoneistoon — jos siinä on palvelijatarhuone lisäksi.
Hannes: Ko-kolmen huoneen ja palvelijatar… (vääntelee käsiään).
Liina (innostuen): Kaikki lämmintä ja yksinkertaista! Sinun huoneessasi aivan yksinkertaiset, mutta tyylikkäät nahkapäälliset huonekalut. Mutta vierashuoneessa täytyy sentään olla hienommat. Rokoko-mallia, tiedätkö! Ja ruokasalissa mahonkia. Ja huomispäivänä lähdemme yhdessä valitsemaan pianoa. En voi elää ilman painoa.
Hannes (itsekseen): Minä en voi elää ilman häntä ja hän ei voi elää ilman pianoa ja rokokoota ja… (vääntelee jalkojaan).
Liina: Oi, minä soittelen sinulle iltasin, milloin emme ole konserteissa tai teatterissa tai vieraisilla, ja kun Kaarlo-serkkuni on luonamme, laulamme hän ja minä duettoja.
Hannes: Serkkusi!
Liina: Ah, sinähän et häntä vielä tunnekaan. Hänellä on niin kauniit tummat viikset.
Hannes (itsekseen): Tummaviiksinen Kaarlo. Ja he aikovat laulaa duettoja! (Vääntelee sekä käsiään että jalkojaan.)
Liina: Ja sitten meidän tietysti välttämättä on hankittava taideteoksia. Ne 'ovat kyllä vähän kalliita, mutta koti ilman taidetta ei ole mikään oikea koti. Ja itämaisia, pehmeitä mattoja. Meidän täytyy hankkia pari kolme persialaista mattoa!