Otti takkinsa naulasta ja meni.
Hän otti asian ihmeteltävän rauhalliselta kannalta. Tuntui melkein siltä, kuin meistä kahdesta minä lopullisesti olisin ollut ällistyneempi Oli miten oli, päätin ottaa selon varkaista.
Seuraavana yönä piilouduin aidan taakse, pitämään silmällä tupakkamaata. Onnistuin ainoastaan hankkimaan itselleni hyvänlaisen nuhan. Varkaita ei näkynyt.
Koska kerran leikkiin olin ryhtynyt, eikä nuhan saantiakaan enää tarvinnut pelätä, koska minulla se nyt jo oli ennestään, yritin vielä seuraavanakin yönä.
Ja paremmalla menestyksellä. Varas tuli kuin tulikin hiipien, keräsi puolisen tusinaa tupakantaimia, pisti ne huolellisesti povitaskuunsa ja poistui tyytyväisenä.
En yrittänyt pidättää varasta. Se olisi ollut varkaalle epämieluista.
Sitäpaitsi muutenkin tarpeetonta. Varas oli näet Mäkelän isäntä itse.
Tupakanhimo oli hänet villinnyt varastamaan ja pistämään savuksi omia kallisarvoisia tupakantaimiaan, joihin niin paljon ja suuria toiveita oli kiinnitetty ja joita alkujaan oli 30.
Sekä Mäkelän isäntä että minä vältimme tämän jälkeen keskustelua tupakantaimista.
Eikä niistä juuri ollut enää paljon keskustelemistakaan — juhannusyönä katosi viimeinen.
Happamat omenat.