Helsinkiläinen: Enpä taida. Kesäasunto on melkein liian suurenmoinen. Olen yleensä tottunut asumaan kesäni perunakuopassa! (Menee.)
Helsinkiläinen (kääntyy äkkiä takaisin ja ottaa sikarinsa alkuasukkaan suusta): Täytyy säästää kaikkea. Hyvästi.
Mustapartainen mies ja keskusteleva pariskunta.
Mustapartainen herrasmies istui elävissäkuvissa ja sadatteli hiljaa itsekseen ja hieroskeli hermostuneesti kourissaan palloksi puserrettua ohjelmalehtistä, joka täten hitaasti mutta varmasti oli muuttumassa vehnäjauhoksi.
Mustapartainen herrasmies oli vihainen, sillä hänen selkänsä takana istui n.s. keskusteleva pariskunta. Jokainen elävissä kuvissa käynyt tietää, mikä on n.s. keskusteleva pariskunta.
Keskustelua hoitaa tavallisesti enimmäkseen vain toinen puoli pariskunnasta, nuori nainen, kuten nytkin:
— Katso, tuo, jolla on harmaat housut, on hänen isänsä. Ja tuossa on hän itse. Noin paksu keltainen hiuspalmikko. Ei se voi olla oikein hänen omaa tukkaansa. Kuule, ei se voi olla. Minä luulen, ettei ole. Tuollainen hame. Eivät noin kapeat hameet enään ole muodissa. Kuule, eivät ne enään ole muodissa. Ai, tuo on nyt nuori kreivi Karl. Juu, kyllä se on Karl. Ja noin kauniit silmät. Eikö ole. Voi, kuinka hän näyttelee hyvin, eikö näyttelekin? Nyt hän menee isän luokse. Voi, kuinka hän on komea. Ja nyt hän menee hänen luokseen ja kumartaa. Onko sinulla minun nenäliinani taskussasi? Hi hi hi. Nyt tuli automopiili. Nyt se pysähtyi. Nyt ne nousevat automopiiliin. Katso kun se on kohtelias. Kreivi Karl. Voi, kun hän on komea. Eikös olekin kohtelias. Mitä. Ai, kun sillä on kapeat hameet. Ja ne eivät ole muodissa. Ja nyt automopiili lähtee. Mitähän isä sanoo? Onhan tuo hänen isänsä. Varmasti se on hänen isänsä. Eikö olekin hänen isänsä? Mitä. Kuule. Kuuletko sinä? Ota takaisin tämä nenäliina ja pane se taskuusi. Panethan sinä sen taskuusi? Älä vaan pudota sitä. Ethän pudota. Mitä. Kuule, ethän pudota…
— Pudota helvetissä! ärjäsi mustapartainen herrasmies yhtäkkiä niin hirvittävällä voimalla, että koko katsomo tärähti ja kuva hypähti valkoisen kankaan yläreunaan. — Pudota! Ja kuulkaahan te pieni neiti siellä takanani, se mies tuolla kuvassa ei ollut hänen isänsä, se oli hänen pojanpoikansa. Pojanpoikansa, niin juuri! — huusi mustapartainen herrasmies jylisevällä äänellä, silmät hurjasti pyörien. — Ja kapeat hameet ovat muodissa. Tuhat tulimmaista, ne ovat vallan jumalattomasti muodissa! Niin kapeat, että niihin juuri ja juuri mahtuu vain toinen sääri! Ja lopuksi minä pyydän ilmoittaa, että, jos te, herttaisin nuori neiti, siellä selkäni takana vielä aiotte jatkaa puheluanne, niin minä väännän niskanne nurin!
Nuori neiti ei kuitenkaan hiiskunut sanaakaan. Hän oli pyörtynyt. Muu yleisö oli kauhuissaan syöksynyt tiehensä, sen nuoren neidin seurassa ollut nuori mies ensimäisenä.
Romaanin loppu.