Vaimoni ja minä olimme olleet naimisissa jo viisi kuukautta — kertoi herra Jakari — onnemme oli häiriintymätön ja eheä, kunnes kirjahuutokaupasta toin kotiin vanhan paksun romaanin »Kuollut vaiko valekuollut».
— Hyi, rupeatko todenteolla lukemaan tuota inhoittavaa kirjaa, — sanoi vaimoni, — sehän on nimestä päättäen ala-arvoinen ajanvieteromaani, jonkakaltaisia niin syvästi olet sanonut halveksivasi!
— Niin on. Huonointa lajia. Mutta ne ovat erinomaisen jännittäviä. En malta jättää tätä, ennenkuin olen päässyt loppuun.
— Tuon lukeminenhan kestää kokonaisen viikon!
— Kestäköön.
— Näytähän minullekin sitä vähän!
Hän pyyhki rasvaiset pikku sormensa suureen kyökkiesiliinaansa ja riisti minulta kirjan.
— Anna pois! — sanoin minä.
— No, no, minä vain vähän vilkasen!
— Minusta tuntuu siltä kuin kyökistä taas tulisi arveluttavan voimakas palaneen käry.