— Siinä on aarteesi! Näin jo tarpeeksi. Voin muuten sanoa, että mitä siihen loppuun tulee, niin…
— Liisa! Et saa sanoa! Itselleenhän sillä vahingon tekee, jos nurinkurisuudessaan lukee kirjan lopusta alkaen, mutta jos sen lopun vielä ilmoittaa toiselle henkilölle, joka aikoo ruveta kirjaa lukemaan, pilaa sillä aivan viattoman henkilön nautinnon. Ja se on sietämätöntä. Sitä en salli. Jos sen teet, niin himmennät sitä kaunista kuvaa, minkä sinusta olen saanut.
— Vai himmenee se niin helposti. Mutta kuulehan nyt, viaton henkilö, en aio sanoa muuta kuin että romaanin loppu…
— Liisa!
— Sen loppu on…
— Pyydän, ole vaiti!
— Hahhah, minä nauran! Kuuletko, minä nauran! Sillä se sinun romaanisi loppu…
— Vaiti! Onnemme nimessä.
— En. Olet hullunkurinen.
— Erittäin hullunkurinen. Se on sukuvika.