Romeon isä: Haa, capuletilainen!
Julian isä: Haa, montaguelainen!
(Pistävät toisensa kuoliaaksi.)
Haudankaivaja: 30 markkaa. — Yhdellä kertaa 5 kuollutta! Tämäpä on oikein virkeätä puolue-elämää. Suokoon sallimus, että Veronan kansalaiset edelleenkin innolla jatkaisivat puoluetoimintaansa. Siitä hyödyn minä. Ja siitä hyötyy — niinkuin he itsekin sanovat — maa.
TUNTIPALKALLA.
Mustapartainen mies istui omistamassaan yhden hengen keinutuolissa syöden näkinkenkävapaata näkkileipää ja juoden alkoholivapaata konjakkia.
Yhtäkkiä hänen päähänsä putosi tippa. Vesitippa. Ei vesirinkeli eikä porvoontippa vaan oikea vesitippa.
Mustapartainen mies luuli, että se oli vain jokin erehdys. Mutta tuli toinen tippa ja kolmas ja neljäs ja kuudes — viides jäi jostakin syystä tulematta — ja seitsemäs ja kahdeksas ja sitten tuli tippakaksoiset. Ne tulivat kaikki mustapartaisen miehen omistaman talon välikatosta mustapartaisen miehen omistamaan päähän.
Mustapartainen mies ei enää odottanut useampia tippoja päähänsä — hän ei tahtonut tulla miksikään vesitippasadanpäämieheksi — vaan kiipesi vinoille tehdäkseen vedentulon alusta lopun.
Vinnillä hän näki, että vesi tulikin vesikatosta. Katolla viimeiset lumenjätteet sulivat vedeksi kevätauringon vaikutuksesta. Kevätauringon vaikutuksesta ylipäänsä runoilijat tietävät kertoa paljon asioita, jotka eivät kuitenkaan onneksi kuulu tähän asiaan. Tähän asiaan kuuluu ainoastaan se, että kevätauringon lumesta sulattama vesi pääsi vesikaton läpi. Sillä vesikatossa oli läpi. Katon läpi näki, sillä siinä näkyi läpinäkyvä läpi, joka oli kokonaan katon läpi.