— Caesar sanoi, että tämänpäiväisessä lehdessä. Ehdottomasti. Ja taulua on säilytettävä kuin silmäterää. Hänellä ei ole konseptia. Tämä on ainoa kappale. Caesar käskee. Hyvästi.
Vahtimestari meni jätettyään kivipöydälle Caesarin käsikirjoituksen. Se oli melkoisen suuri, vahalla sivelty savitaulu, jonka vahapintaan kirjoitus ajan tavan mukaan oli piirretty.
C. Flaminius Vespuntius puhkesi rajuun, nyyhkytystensekaiseen manaukseen ja repäisi tunicansa. Caesar oli jalo ja hyvä, mutta kun kysymyksessä olivat hänen kirjalliset tuotteensa, ei hänen kanssaan ollut leikitteleminen. Elleivät »yhteiskunnalliset suuntaviivat» viipymättä joutuisi muutenkin myöhästyvään lehteen, olisi C. Flaminius Vespuntius mennyttä miestä. Oli toteltava.
— Äkkiä työtä jatkamaan, Marcus, kuin tulikekäleet hännässämme kieppuisivat!… mikäli vuohia on enemmän kuin 2…
— Anteeksi, onko tämä »Acta Diurnan» toimitus, kysyi pieni kaljupää mies, joka oli ilmestynyt ovelle.
— On, valitettavasti.
— Onko päätoimittaja tavattavissa?
— Minä olen päätoimittaja, mutta en nyt mitenkään kerkiä olla tavattavissa… mikäli vuohia on enemmän kuin 2 ja vähemmän kuin 6…
— Asiani on kuitenkin erinomaisen tärkeä. Nimeni on Catianus.
Täydellisesti sanoen T. Valucius Catianus.
— … annetaan syöttöpaikkoja itäisen yhteislaitumen länsiosasta…