— Luulen, että minä jo kirjoitin yhden kerran kaksitoista ja kaksi kertaa kaksikymmentä kaksi — eikä kun kaksi kertaa kaksitoista ja kaksikymmentä kaksi kertaa — tuota noin yhden kerran kaksikymmentä… ei, nyt ne ovat tainneet mennä sekaisin… enemmän kuin kaksikymmentä kaksi ja kaksitoista…
— Oletteko nyt siis tarkasti seuranneet? Vesi on ensin rattaan yläpuolella olevassa ammeessa. Sieltä se vuotaa rattaaseen ja panee sen käyntiin ja vuotaa sen alapuolella olevaan ammeeseen. Mutta rattaan käydessä vipu sen taas nostaa alapuolella olevasta ammeesta yläpuolella olevaan ammeeseen, josta ammeesta ..
C. Flaminius Vespuntius tempasi ison savitaulun ja iski sen tuhansiksi säpäleiksi ikiliikkujankeksijän kaljuun, kiiltävään päähän.
— Nyt minä menen, sanoi kivipiirtäjä Marcus katkaisten iskua seuranneen hiljaisuuden.
— Menet? Minne? kysyi C. Flaminius Vespuntius.
— Brindisiumiin. Koetan piilottautua johonkin laivaan, joka menee kauas pois.
— Joutavia, ei hän ole kuollut. Tajuttomaksi vain meni iskusta.
— Viis hänestä, mutta taulu! Caesarin käsikirjoituksen iskitte säpäleiksi! Nyt se kirjoitus ei ainakaan tule lehteen!
— Oliko se… jumalat, mitä olen tehnyt! Oi, vajoaisinpa maan alle!
C. Flaminius Vespuntius todella vajosikin maan alle, sillä raivostunut Caesar heitätti hänet maanalaiseen vankilaan, mistä hän vasta Caesarin kuoltua ilmestyi ihmisten ilmoille. »Acta Diurna» sitävastoin ei enää koskaan ilmestynyt.