— Tule itse sytyttämään, kun olet niin viisas, hup… öhh… rkk… ryki Niemeläinen.
— Pääasia on, että vähennät savupeltiä ja suljet luukut.
— Puh! huokasi uuni ja sylkäisi savupilven ohella huoneeseen tulta, tulista tuhkaa, palanutta paperia ja kipinöitä ja mustia tuohenkäppyröitä.
— Tässä näyttää olevan tulossa Pompeijin viimeiset päivät, sanoin minä. Ota itsellesi arvokas asento. Meidän on esiinnyttävä eduksemme, kun meidät jälleen vuosituhansien kuluttua kaivetaan esiin tuhasta muinaissuomalaisina.
— Ole vaiti ja hyppää pian keinutuolille ja sulje pellit. Minun täytyy vähän korjata kulmakarvojani — ne ovat ainoat, jotka tässä ovat kunnolla yrittäneet palaa, sanoi Niemeläinen ryömien kauemmas uunin luota. Sulje pellit, muuten uuni vetää tänne sisään koko talon savut!
Uunimme oli nimittäin nyt hengitystuulella. Se vetää silloin säännöllisesti vuoroon sisäänpäin vuoroon ulospäin.
— Kas niin, sanoi Niemeläinen, joka oli punastuneen neekerin näköinen, hoida sinä nyt suupeltejä, minä hoidan yläpeltejä. Kun uuni vetää sisäänpäin, niin kaikki pellit äkkiä kiinni! Kun se vetää ulospäin, niin kaikki pellit äkkiä auki!
— Mutta se on vastoin ohjeita!
— Ohjeita! Minä annan… pellit kiinni!
— Aukipa! Auki taas!