Ville: Älkää nyt ottako sitä niin raskaasti. Monet ne hyviltä päiviltään joutuvat vanhuudessaan huonommille.
Lompakka: Aa… — älä luule!… sinäpä vasta peto kotivävyksi! Vai talosta sinä minut ajaisit… rrr! Sinä köyhä rotta!
Helmi: Kuule, isä, minä selitän kaiken. Minä uskottelin heille, että meidän omaisuutemme oli mennyttä. Rikas Kalle silloin meidät hylkäsi. Mutta Ville köyhyydessäänkin tahtoi meitä auttaa.
Lompakka: Minä olen ollut sokea. Nyt silmäni avautuivat ja mieleni muuttui. Se muuttui 1 minuutissa. Ville, sinä kelpo mies!
Ville: Helmi, minä en vieläkään ole tullut kysyneeksi…
Helmi: Älä turhia. On asia jo ilmankin selvä!
Lompakka: Tulkaa onnellisiksi! Ja nyt sytytettäköön juhannuskokko ja iloittakoon ja laulettakoon.
Nuoriso (sytyttää kokon sisällä olevan punaisen sähkölampun ja tanssii piiriä laulaen):
Tämä maa on niin viheriäinen,
toi tyttö on kaunis…
(Jotta näytelmä päättyisi oikein hyvin, muodostaa nuoriso keskuudestaan vielä lisäksi 4—r onnellista paria.)