Kaapro. Sehän tietenkin.
Kaisa. Vai sellainen se onkin se Mäkelän opettajatar, josta Amalia yhtenään puhui.
Liisa. Tanssimaan, kuulemma, opetetaan ja housuissa kävelemään.
Sylvester. Mutta tuossahan se on Antti taas! (Amalia ja Annastiina tulevat Antin ja Kallen vaatteissa vasemmalta, hatut hiukan silmillä. Huomattuaan tilanteen peräytyvät hyvin hämmästyneinä takaisin.)
Sylvester. No, ka perhana! Et uskalla enää näkyviin tulla! (Kiukustuneena.) Mitä sinä, Antti, kujeilet! Kuule, tuleppa takaisin heti! Minulla on sinulle asiaa. Etkö tottele ihmisten nähden! Kyllä minä sinut opetan!
Liisa. Ja nyt on tuo Antti villiytynyt.
Kaisa. Ei näy olevan miehilläkään sen enempää järkeä päässä kuin noilla tytön hupakoilla.
Kaapro. Mutta eipä sitä meidän tyttöä näy täällä. Taitaa vain ollakin vain akkain panettelua.
Liisa (suuttuneena). Akkain panettelua! Jos minä tässä toden sanon, niin tietäkää, etten tässä ole tahtonut Amaliaa panetella, vaan miniäksi on häntä meille toivottu! Siinä sen nyt kuulitte!! Vai eikö olisi meidän Antti kelvannut? Häh! Eikö olisi kelvannut!
Kaisa (Kaaprolle). Nämä ovat olleet meidän tuumia, minun ja Liisan, ja etkä taitaisi sinäkään vastaan olla?