Produced by Tapio Riikonen

AIRISELÄN TUKINAJOSSA

Kuvaus Lapin rajoilta

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1915.

1.

Järvi oli jo vahvassa jäässä. Pounikot ja jänkät olivat kylmettyneet hevosen kantaviksi, niin että kiveliön asukaskin pääsi liikkumaan. Tänä syksynä näytti pehmeillekin maille tulevan luja pohja, kun ennen lumen tuiskuamista piti näin kovia ja pitkällisiä pakkasia. Oli jo ollut kaksi viikkoa yhtämittaa pakkasta. Parempaa talven pohjaa ei Ahvenjärven Antti muistanut eläissään nähneensä.

Ei ainakaan ollut talvi näin hyvä- ja lujapohjaisena alkanut niinä kahtenakymmenenä vuotena, joina Antti oli tämän yksinäisen Ahvenjärven rannalla asunut.

Sen hän muisti varmaan, kun raudankovaa jänkkäpolkua asteli laukku selässä Meltoskylään päin. Varhain aamulla hän oli lähtenyt kotoaan, ja kiire hänellä oli. Sillä edellisenä päivänä oli Ahvenjärvessä käynyt Kettu-Iisakki, linnunpyyntiretkelle menossa. Oli levähtänyt ja tiennyt uutisena kertoa, että Vänttinen, maankuulu tukinajattaja, oli käynyt kylässä ja sanonut, että Airiselkään tulee suuri tukinajo. Kelpo tukinajajia oli tiedustellut raittiita ja rivakoita miehiä. Niin oli kertonut Kettu-Iisakki ja maininnut vielä, että Ahvenjärven Anttia oli Vänttinen muistellut. Antti oli ollut poissa heinän nounnissa toisella puolen järveä, niin ettei ollut saanut itse Kettu-Iisakkia puhutella, eikä Selma, asioita ymmärtämätön vaimoihminen, ollut älynnyt sen enempää Iisakilta Vänttisen olosta kysellä.