"Siihen ne ovat… laittamaan lapsia… muuhun ei", sanoi hän.
Vallesmanni puhui hänelle jotakin, jota muut eivät ymmärtäneet. Mutta
Antin kasvoille nousi tumma puna, ja ohimosuonet pullistuivat.
Vallesmannin puheista metsäherra näytti tyyntyvän. Ehkäpä alkoi ymmärtää, ettei täällä kiveliön keskellä tainnut olla helppo elää, kun maasta lähti niukasti syötävää. Mutta hän ei malttanut vieläkään olla lapsista herjaamatta, vaan virkkoi nyt puoleksi pilkallisesti:
"Joko niitä nyt on kylliksi, vai vieläkö tulee lisää?"
Antti oli luonnostaan tyyni mies, mutta nyt oli sattunut solvaus niin arkaan paikkaan, ettei hän enää voinut hillitä itseään.
"Tuli lisää tahi ei", sanoi hän nousten seisomaan, "se ei kuulu teihin! Minulla ovat lapset tässä näkösällä kaikki… lienevätkö niin forstmestarillakin… Ja minä tunnustan ja tiedän ne omikseni…"
Jo punastui metsäherra korviin asti. Olivatko ne kamalat huhut hänestä ehtineet tännekin asti!
"Mitä tarkoitat, lurjus?" kivahti hän.
Mutta taas alkoi vallesmanni puhua ruotsiksi, ja vihdoin metsäherra asettui.
Vallesmanni sai nyt puheenvuoron ja alkoi asioitaan Antille selittää. Olisi ollut tarkoitus pitää lain määräämä katselmus nyt tässäkin Ahvenjärven kruununtorpassa, mutta vallesmanni aikoi sen lykätä ensi kesään, kun lumikin jo oli maassa eikä sitten viime katselmuksen ollut paljoa tehty.