"En ole kyllä rakennuksia kyennyt tekemään, mutta niittyä on raivattu tänäkin syksynä neljän häkin ala ja uutta peltoa olemme tehneet vankankin puolen tynnyrin alan… Ensi kesänä sekin jo auttaa… Ja jos nyt tänä talvena, niinkuin on toivoa, sattuu tukinajossa ansaitsemaan vähän enemmän, niin ensi kesänä saapi sitten rauhassa tehdä maatöitä…"
"Niinpä vainkin", myönsi vallesmanni.
Mutta metsäherralle tuli yhtäkkiä kiire pois, niin että hän istui reessä, ennenkuin vallesmanni ehti uloskaan.
"Mahtoikohan hyvinkin suuttua?" kysäisi Antti vallesmannilta. "Minäkin satuin suuttumaan, kun lapsista…"
"No no, ei se niin vaarallista ole", naurahti vallesmanni. "Se on semmoinen pikainen mies, vaan kyllä se siitä ajan oloon talttuu…"
"Jokohan tuo kantelee kruunulle?"
"Eikö mitä. Onhan niitä tämmöisiä torppia muitakin…"
Vallesmanni hyvästeli kädestä ottaen ja toivotti onnea tukinajoon.
Antti seurasi perässä portaille.
Jo oli metsäherran pahin kiukkukin mennyt ohi, sillä hän vastasi, kun
Antti hyvästeli, ja näytti naurahtavan.