"Kävivät, juuri kun olimme lähdössä."
"Sinne aikoivatkin", sanoi Vänttinen. "Tapasin ne sillä matkalla… No, mitä sanoivat?"
Yrjö kertoi mitä olivat sanoneet. Metsäherra oli ollut kiukkuinen…
Vänttinen kuunteli kulmat kurtussa, ja kun Yrjö kertoi, että metsäherra oli uhannut häätää pois, niin Vänttisen kasvot synkistyivät, ja hän sanoi:
"Semmoisia ne ovat… puulaakien ne sanovat kruununmaan asukkaita nylkevän, mutta itse ovat nylkijöitä…"
Ja hän puhui vielä muutakin metsäherrain hävyttömyydestä.
Kun Yrjö meni eväitä hommaamaan, jäi Vänttinen mietteisiinsä.
Vieläkö se rietas Pirtu-Santeri uskalsi täällä liikuskella? Viinoja sillä luultavasti ei enää ollut, koska ei ollut näkynyt yhtään juopunutta nytkään sunnuntain aikana. Mutta mitä se sitten täällä vaaniskeli ja hiihteli?
Jos se paholainen hautoi kostoa, kun hevosen ja koko kuorman menetti? jatkoi Vänttinen mietteitään. Olihan kerrottu, että samainen Santeri oli menneenä talvena Sodankylässä tappanut miehen, mutta syytöstä ei ollut voitu näyttää toteen…
Semmoinen lurjus oli valmis tekemään mitä hyvänsä. Kun sen pedon kerran saisi kiinni ja linnaan, että siitä pääsisivät ihmiset rauhaan.