"Joo, miksei", myöntyy vallesmanni hyvillään. "Sehän sopii mainiosti, että herra Vänttinen ottaa huolekseen… Siten säästyy niin monta ikävyyttä…"
Metsäherra ei virka mitään. Murjottaa vain ja näyttää happamelta.
Vänttinen vakuuttaa vielä pitävänsä huolen ja aikoo nyt jo laittaa miehiä hirrenajoon uutta navettaa ja uutta asuinrakennusta varten.
Vallesmanni ja metsäherra jäävät vierashuoneeseen, mutta Vänttinen palaa pirttiin. Yrjö on herännyt, ja kun Vänttisen näkee, niin itku tulee.
"Älähän itke, Yrjö", puhuttelee Vänttinen kuin omaa poikaansa, "minä olen hyväksenne toiminut. Vie terveiset äidillesi, että saatte torpassa asua, ei häädä pois kukaan… minä takaan sen…"
Ja Vänttinen alkaa sitten tehdä Yrjölle tukinajotiliä. Paksun tukun saapi Yrjö seteleitä…
Isäntä ja muu väki katselevat puoleksi kateellisin silmin.
"Kun olette saattaneet Antti-vainajan hautaan, niin tule takaisin Airiselkään", puhuu Vänttinen. "Minä pidän huolen, ettei kukaan muu saa ajaa teille annettua palstaa… ajajia kyllä olisi ja pyrkijöitä vaikka kuinka paljon."
"Puhui se sitä Syrjänenkin", sanoo Yrjö, rauhallisemmaksi tullen.
"Niin no", puhuu Vänttinen. "Kevättalveen mennessä ehdit ansaita vielä komeat rahat."