Hilman katse sai kylmemmän ilmeen, kun hän vastasi:
"Ei tule minusta Kaupille emäntää… ei koskaan!"
Rovasti loi häneen tutkivan katseen ja kun näki, että täyttä totta tyttö tarkoitti, niin lupaavalla äänellä sanoi:
"No saamme tässä tuumailla, — ehkä voisin jotakin hyväksesi tehdä."
Hilman teki mieli ruveta rovastille selittämään kaikki: ensiksi sen, että Mimmi oli ollut kovin loukkaava häntä kohtaan ja toiseksi, että hänellä jo oli ystävä… vaikka ei hän mitään pahaa osannut Kaupin leskestäkään sanoa. Mutta ei hän kuitenkaan siitä puhunut, virkkoi vain hyvillään:
"Ainakin uskon, että päästyäni opettajanvirkaan voin enemmän vaikuttaa isänmaani hyväksi ja ehkäpä olla avuksi vanhemmillenikin…"
"Sinulla on siis kova halu oppia?" kysyi rovasti, mutta hän näytti miettivän aivan muuta.
"Niin minusta tuntuu… ja johtajakin kehoitti jatkamaan lukujani."
Rovasti sytytti piippunsa, hyräili jotakin ja sanoi sitten:
"Mutta oletko ajatellut, että Kaupin Salomoni on kunnon mies, joka rakastaa sinua totisesti… sen tiedän!"