"Siellä sinä voisit pitää puheenkin, jos tahdot", keksi Kaisu.
Hilma innostui.
Nythän hänelle sattui tilaisuus, jossa saisi näyttää, mitä oli oppinut… tilaisuus, jossa voisi puhua Suomen kansasta, sen taisteluista ja kärsimyksistä, sen voitoista ja sen nykyisestä kulttuurista…
Se olisi aivan uutta puhetta näillä raukoilla rajoilla… ja siten hänenkin oppinsa ja tietonsa tulisivat kuulluiks laajemmaltakin.
"Mutta minäpä lähdenkin ja pidän puheen… isänmaasta ja kansansivistyksestä", sanoi hän innokkaana Kaisulle.
"Niin tee! Vanhat luulevatkin, ettet ole oppinut mitään muuta kuin… että olet alkanut työtä halveksia…"
Hilma innostui niin, että oli jo olevinaan puhetta pitämässä.
"Niin, työtä", sanoi hän ja asettui seisomaan pöydän eteen, Kaisun kuunnellessa, "työtä, raskasta ja uhraantuvaa vaaditaan vielä paljon ennenkun Suomemme — niin, ennenkun Pohjolamme pimeihin korpiin tiedon aurinko paistaa. (Kuuntele sinä nyt, Kaisu, minä vähän valmistelen puhettani.) Sillä tämä maa, jota köyhäksi sanotaan, ei ole köyhä eikä sen luonto karua. Suuri isänmaan ystävä, runoilija ja kirjailija Sakari Topelius sanoo, että tässä maassa voi elää kaksitoista miljoonaa ihmistä… Mutta työtä on meidän jokaisen tehtävä, työtä kansamme kohottamiseksi tietämättömyyden unesta. Sillä pimeä korpi on vielä kirkon vieressäkin, jossa nuoriso aikaansa turhissa, irstaissa menoissa viettää… (Miltäs alkaa kuulua?)"
Hilma katsoi Kaisuun ylpeänä silmät loistaen ja pää pystyssä. Kaisu vuorostaan tuijotti, suu auki, Hilmaa ikäänkuin tämä olisi ottanut hyvät ryypyt tai muuten ollut suunniltaan.
"Niin… ja minä aion vielä puheeni lopussa koskettaa hyvinkin arkaa kohtaa… aion puhua nuorison yöjuoksusta ja epäsiveellisyydestä yleensä… Täällähän syntyy aina ensimmäinen lapsi heti häiden jälkeen, välistä ennenkin… ja sitäpaitsi on äpärälapsia… se on juuri seuraus yöjuoksusta…"