"Kyllä he vielä saavat minusta kuulla muutakin… odottakootpa…"
Hän seisoi kuvastimen edessä ja kampaili pitkiä kullankeltaisia hiuksiaan.
"Jopa sinä… kylläpä sinä vasite kampaat…"
"Täytyy olla aistikkaasti puettu, ilman joutavia koristuksia", sanoi Hilma ja silmäili päätään kuvastimessa joka kulmalta.
"Hyvä on nyt", vakuutti Kaisu. "Jo sinä nyt kelpaisit vaikka vihille."
Ja sitten oli Hilma valmis lähtemään ruustinnan nimipäiville.
Kaisulla oli myös asiaa kirkonkylään, niin että heidän nyt sopi yhtä matkaa mennä. He kävelivät talon rantatietä törmälle ja lähtivät rantatörmän polkua pitkin kirkolle päin.
Niitty, jonka yli polku kirkonkylään vei, oli jo osaksi tehty. Latojen ikkunoista pullisteli kauniin vihreitä maaheiniä ja pieleksistä latojen vieriltä tuoksui kuivuneiden kukkien miellyttävä lemu. Luhdikoita, jotka olivat notkoissa ja alangoissa alempana, oli vielä niittämättä, mutta jo törrötti sielläkin korkeita, piikkipäisiä suovia kuin suuren suuria jättiläisnokkosia.
Tytöt kävelivät pitkän matkaa puhelematta, mutta kun kirkonkylä alkoi näkyä, sanoi Hilma:
"Hullusti se kävi Aholan Annallekin… Riihitansseissa kulkikin ja kaikilla markkinoilla… Tiedätkö sinä, Kaisu, kuka hänen lapsensa isä on?"