Jooseppi kävi yhä paremmalle tuulelle. Hän se oli kuitenkin vielä napa täällä niin yhdessä kuin toisessakin asiassa.
Kauppiaan piha oli väkeä täynnä, ja siinä kuultiin, mitä hommailtiin.
»Pääsee tästä nyt riihimiehiä passaamasta», kuulivat Joosepin kauppiaalle sanovan.
Ja Jooseppi meni ja telefoneerasi naapuripitäjän rikkaalle…
Rikas oli itse telefoonissa ja huusi Joosepille:
»Siellä on monta firmaa… käskekää Horsluntin käydä kuulloilla Hankkijassa… Sidorowissa… ja niin edespäin… Puhtaalla rahallako… no sitä karskimpia olkaa… Hyvää onnea vain… viikon päästä siellä teidän vainiolla Iso-Musta kiljaisee…»
»Ha, ha, ha», nauroi Jooseppi.
»Mitä se puhuu?» tiedusteli kauppias.
»Että viikon päästä Iso-Musta jo kiljaisee…»
Kun Jooseppi ajoi Ylipään sivu, rapsaisi hän ruunaa ruoskalla ja mietti, että saa sinulla nyt riihi lämmetä, vaan et ehdi sittenkään… Ennen tässä ovat minun eloni aitassa.