Mutta nyt tässä kuuli Säkkijärven Ollilta, joka oli menossa Sipillan kylään nimeään kirjoittamaan. Toisten savukyläläisten sanoi jo menneen aikaisemmin, aamuvarhaisella.
Ylipään Vilhemi kuunteli ihmeissään Ollin puheita ja sanoi sitten:
»Ei kai siihen osuuskuntaan huolitakaan vähävaraisia, koska ei ole mitään asiasta puhuttu.»
»Vasta eilen illalla on päätettykin! Kaikki on valmiina! Rahatkin. Horslunti lähtee tänään Helsinkiin. Jo siitä päästään tästä riihen puinnista… perhana vieköön… Tämmöisenkin talon lyhteet pienentää muutamassa tunnissa…»
»Kaiketi tässä täytyy vielä tätä vanhaa keinoa käyttää, koska ei huolita osuuskuntaan», arveli Vilhemi, ja sillä tiedolla sai Olli lähteä.
Ollin mentyä oli Ylipään riihessä hetki hiljaista. Riihimiehet, joina paitsi isäntää ja piikaa olivat Ullan-Eino ja Varpumäen Manta, kuulivat mistä oli puhe. Vihdoin sanoi Ullan-Eino: »Vai jo laittavat tuliryskin tännekin…» Ja hetken päästä sanoi Manta: »No ei siinä sitten Herralassakaan enää riihimiestä tarvita, kun tuliryskissä…»
»Jaa», jatkoi Eino. »Siinä tulevat jyvät suoraan sakkiin… on sanottu…»
Ei tarvinnut olla viisas mies arvatakseen mitä sekä Manta että Eino arvelivat mielessään. Molemmin olivat luottaneet siihen, että kun koko syksyn taas saavat puida riihiä ja kaksi koppaa riiheltä palkkana maksetaan ja siihen hyvät ruuat ja kolme kertaa kahvia joka päivä, niin karttuu jyviä monta säkkiä… Eino varsinkin oli kesänkin laiskotellut siinä toivossa, että kyllä riihityössä ehtii talvileivän ansaita.
Ja kun äänettömänä olivat molemmin, arvasi Ylipään Vilhemi hyvin, mitä
Eino mietiskeli.
»Kumma mies», sanoi pitkän ajan perästä Manta. »Ei mainitse minulle mitään, että tuliryski tulee… ja emäntä jo Juhannuksen aikana on pyytänyt minua riihimieheksi niinkuin ennenkin…»