Lopulta hän istahti keinutuoliin, joka oli keskellä pirtin lattiaa ja alkoi vakavasti miettiä ja muistella.
Takavuonna oli tässäkin kylässä pidetty kokous, jossa eräs agronoomi kehoitti perustamaan puintiosuuskunnan. Silloin siitä ei kukaan välittänyt, eikä puhuja saanut ketään innostumaan. Nukkuivatkin muutamat kesken puhetta.
Mutta sitten jälkeenpäin oli ollut joskus puhetta, varsinkin jääneenä vuonna. Naapuripitäjässä, joka aina ennenkin oli kulkenut etupäässä, oli puimaosuuskunta perustettu. Kuluneena syksynä oli kone ensi kertaa kylää kiertänyt ja ylen hyvää, ylen joutuisaa jälkeä oli tehnyt. Muutamassa tunnissa olivat lyhteet olkina ja ruumenina ja jyvät säkeissä! Ei kulunut paljon puita eikä rahaa! Se on toista kuin ruveta koko syksyksi puita polttamaan, passaamaan riihimiehiä ja heille elon elämänsä menettämään!
Ja Jooseppi muisti, että kun hän kaupungista palatessa poikkesi katsomaan, jotta minkälaista jälkeä ja kuinka nopeaan höyrykone teki, niin nauruun oli suu mennyt. Ja olikin naapuripitäjän mies lyönyt Jooseppia olalle ja sanonut:
»Semmoinen mies kuin tekin olette, Herrala, niin vaikka yksin tämmöisen koneen ostatte… ennenkuin rupeatte viikkokausiksi riihiä lämmittämään ja ruokkimaan sosialisteja… Heinärannalla, Sipillan- ja Savukylissähän on varakkaita miehiä», oli vielä lisännyt… »Ja kyllä osuuskunta pian kasvaa, kun näkevät.»
Jooseppi oli nyt tänä syksynä ruvennut asiaa miettimään, ja näinä päivinä juuri, kun näytti syksy näin sateiselta.
Naapuripitäjässä oli kyllä otettu osuuskuntaan kaikki pientilallisetkin, lukuunottamatta olivatko köyhiä tai varakkaita. Mutta Herrala oli eri mielipidettä.
Nyt tänä iltana oli häneen mennyt semmoinen vauhti, että nyt pitäisi hommata. Pitäisi näyttää kaikille heinärantalaisille, että Iso-Herrala oli sittenkin Iso-Herrala…
Sillä Jooseppi ei oikein sopinut naapuriensa kanssa. He olivat velkaisia, eivätkä heidän viljelyksensä olleet läheskään niin suuret kuin Herralan. Mutta siinä idarsivat ja elivät vuodesta vuoteen, samaa päivää kuin Herralakin… ja nauroivat salaa, kun Herralan väkeä vastusti ja kesätyöt olivat riipuksissa.
»Helvetti sentään!» ärähti Jooseppi itsekseen.