— Jos nyt ilma näin pysyy — ja voipi hyvinkin ruveta tästä puolin poudistamaan, — niin äkkiä on tie kuivana, ja parissa päivässä on kone täällä, — mietiskeli Vilhemi, ja ajatuksissaan hän takoi yhtä lyhdettä pitkän aikaa sittenkin, kun piika jo mänttäsi toista. — Ja jos niin nopeasti tekee työtä kuin Horslunti on kertonut, niin tällä viikolla, vanh'erkki vie, saa Herrala lyhteensä jyviksi… jos ei vastusta satu… Parina päivänä menevät helpolla Herralankin lyhteet, vaikka paljonkin on… Tällä viikolla ehtii… Ja sillä vauhdilla ne ovat pian Sipillan kylässäkin…
Hän muisti Ojalaista, joka oli heittänyt riihittämisen sikseen ja ruvennut osuuskuntaan…
Hän koetti saada lasketuksi, paljonko Ojalaisen riihenpuinti tulisi maksamaan, ja saatuaan sen selville vertasi hän sitä siihen kuluun, jonka oli koettanut saada laskemalla osuudet ja käyttöpalkat puimakoneella puidusta viljasta. Ja selvää oli — hänen laskunsa mukaan, — että puimakoneella puitu vilja tuli melkein puolta helpommaksi, vaikkei Vilhemi riihilaskuunsa ollut ottanut sitä erää, mikä koitui jokapäiväisestä riihimiesten saunan lämmityksestä, puiden kulusta, ajanhukasta ja saippuasta… Ja häntä melkein kadutti, ettei hänkin rientänyt silloin kun Säkkijärven Ollikin Sipillan kylään nimeään osuuskuntaan piirtämään… Hajamielisenä hän pui riihessä, ja kun ulos sattui silmäämään, oli siellä kauniin kirkas syysaamu, raitis pohjatuuli puhalteli ja maantien rapakot näyttivät kuivuvan…
— Kyllä niitä ainakin onnistaa… taivas on aivan sees… onnistaa niitä, vanh'erkki vieköön!…
Toiset riihimiehet olivat isännän miettiessä keskustelleet, mutta Vilhemi ei ollut kuunnellut, mitä keskenään juttelivat. Mutta nyt otti hänen korvaansa, kun piika-Tilta sanoi:
»Olivat käyneet Sipillan kylän isännät Mattilan isoa ruunaa koneen noutoon ja luvanneet hyvän palkan, mutta eipä ollutkaan Mattila ruunaansa antanut…»
»Sepä oli hyvä, ettei antanut…»
»Kummapa, kun uskalsi olla antamatta, vaikka on velassa Herralalle…»
»Ei se velka siihen kuulu…»
»Kostaakseen se ei antanut…»