»Ovat paljonkin paremmat…»
»Kohta ne alkavat lyhteet pienetä», sanoi Jooseppi vielä ja silmäsi Mattilan lyhteisiin niinkuin miettien, että etpä ehtinytkään, vaikka parastasi olet pannut.
»Jo se tuli aika maailmaan, kun höyryn voimalla viljatkin puidaan», puhui Mattila. »Taitaa olla hyvinkin voimakas kone…?»
»Onpa se. Emme me varsaa ostaneetkaan. Kahdentoista hevosen voima sillä on, mutta jos lisää panee onkaa ja napauttaa vieteriin, niin kuuluu nousevan kuuteentoista hevosvoimaan…» kehui Jooseppi, eikä Mattila muistanut karskia naapuria nähneensä niin hyvällä kiirillä.
»Mutta jopa on voimakas kone!»
Mattila koetti sen sanoa niin ihmettelevällä äänellä kuin suinkin voi. Ja hyvillään siitä, että Mattila noin ihmettelevällä äänellä ja arvonannolla koneesta puhui, riensi Herrala kotiaan emännälleen asiasta ilmoittamaan ja vartomaan sitä, koska Suksila Kirkkovaaralta soittaa.
Kului tunteja, tuli ilta.
Ei kuulunut kutsua telefooniin, ja Jooseppi alkoi taas pitkästyä ja hermostua.
Lopulta hän läksi kauppiaaseen aikoen taas telefoonilla kysyä.
Hän soitti keskusasemalle ja pyysi »tietä auki» Kirkkovaaralle.