Hän sai kauan soittaa ennenkuin Suksilan ääni kuului torvesta:
»Jo ollaan liikkeellä… hyvin käypi… Kun Kirkkovaaralle pääsemme, niin sieltä soitan…»
Hyvillään, naurusuin riensi Jooseppi kotiaan päin, ja näkyi miehen kävelystä, että hyvin olivat asiat. Taivaskin näytti seestyvän, ja tuuli oli kääntynyt pohjoiseen! Hyvä tästä lopultakin tulee…
Kirkkovaaralle kun koneen kanssa ehtivät, on taival jo puolivälissä, ja siitä alkaa kovempi tiekin… Jos hyvin käy, on kone huomenna jo täällä…
Rentona ja hyvillään asteli Jooseppi, takki auki hulmuten ja lakki reuhottaen päälaella.
Mattilassa oli ainakin neljä riihellistä puimatta — sen tarkasti Jooseppi. Riihtä puitiin nytkin. Jooseppi kulki ihan sivu riihen, joka oli maantien vieressä.
Mattila oli itsekin riihessä ja näki riihen ikkuna-aukosta, että jo oli Jooseppi paremmalla tuulella; kävelystä tunsi miehen, milloin oli hyvällä, milloin pahalla päällä.
»No mitäs kuuluu? Joko on Iso-Musta tulossa?»
»Jos hyvin käy, niin huomenna on täällä», vastasi Jooseppi nyt monesta aikaa ystävällisesti naapurilleen. Seisahtuipa hetkeksi riihen kohdalle ja lisäsi:
»Kirkkovaaralla ovat tulossa, ja siitä sitä kyllä ehtii… Siitä tänne kun ovat kovemmat tiet…»