— Jo taitaa perhana olla tulossa, koska alaspäin näkyvät lähtevän…
Menisivätkö vastaan?
Pirtin päästä, johon Mikko asettui, ei kuitenkaan nähnyt sen pitemmälle kuin ikkunastakaan…
Tieltä kuului kuin huutojakin ja hurraamista… kuului perhana vie…
Mikko alkoi kuin hätäillä. Olisi se perhanan soma nähdä sittenkin!
Yhtäkkiä vilahti hän tikapuita pitkin pirttinsä katolle, nousi harjalle ja koetti katsella…
Mutta juuri kun hän parhaillaan teroitti katsettaan pitkin tietä aina kylän päähän asti, johon katolta näki, ilmestyi Ylipään Vilhemi myllyltä päin Mikon pirtille ja näki miehen katolla. Mikko ei häntä nähnyt, kun selin oli.
Mutta kun hän sitten vilkaisi taakseen ja näki Vilhemin häntä sinne katolle katselevan, häpesi hän niin heikkouttaan, että oli kompastua pää edellä alas.
»Mitäs Mikko katselee?»
»Tässä… tuota… tämä savupiippu…»
Sitten hän tointui sen verran, että alkoi laskeutua alas.