Mutta silloin irtaantui yhä useampia muttereita, ja taas katkesi muuan käsivarsi… »Topp!… topp!…»
Taas korjattiin, ja siinä hommassa meni se päivä. Sitten tuli poutapäivä, mutta kone oli jotenkin joutunut epäkuntoon, niin ettei päästy alkamaankaan.
Ja väkeä oli nyt kokoontunut enemmän kuin koskaan ennen. Siinä nauroivat ja viisastelivat ympärillä. Siihen saapuivat, Joosepin mieliharmiksi, vielä Ylipään Vilhemi ja Mattila, jotka molemmin jo olivat riihensä puineet ja nyt rentoina miehinä katselivat, miten osuuskunnan miehille alkaa käydä.
Jo oli Ollin-Mikkokin lähtenyt liikkeelle ja siinä nauraa kikatteli ja oli olevinaan sukkela puimakoneen kustannuksella…
Otsa julmissa rypyissä siinä Jooseppi hikipäässä puuhaili ja masinisti voiteli. Kone tuhisi ja pihisi, mutta matkaan ei lähtenyt…
»Ha, ha, ha!» nauroi Ollin-Mikko, niin että silmiin vesi kihosi.
»Taitaa olla tenimys», pisti Ylipään Vilhemi.
»Tenimys ja potkuri, ha, ha, ha», nauroi Ollin-Mikko. »Olisi lyödä läimäyttää piiskalla.»
Muutkin ympärillä seisovat siinä nauroivat ja tirskuivat ja joku jo ennusti, että taitaa joulu saavuttaa ennenkuin Sipillan kylässä ehditään puintihommaan.
Jooseppia oli jo ennen harmittanut se, että väkijoukko pakkausi niin lähelle katselemaan, mutta nyt, kun hän joukossa lisäksi näki Ylipään, Mattilan ja Ollin-Mikon, nousi hän täyteen vimmaan.