»Mutta jo on nokkela, hoksaava ja viisas mies se Horslunti… ei sen kanssa ole menemistä… Mitäs Nälhuuti arveli?»
»Koetti saada jäävätyksi Mäkitalon Hermannia, mutta ei onnistunut.»
»Siinäpä se. Tietää siellä Nälhuuti olevansa Horsluntin kanssa vastakkain.»
Ja niin arveltiin sinne tänne ja päätöstäkin asiaan yritettiin.
Todistajat kävivät vuorollaan tietonsa selittämässä, kaikki muut paitsi
Tiehaaran Matti ja Horsperin Kaisa. Monta tuntia kesti juttua.
Vihdoin loppui kuitenkin todistajain kuulustelu, ja asialliset apumiehineen astuivat ulos oikeudesta.
»Kuinka käy? Kuinka käy? Joko päätetään? Kumpiko häviää?»
Nälhuuti näytti olevan pahemmalla tuulella nyt kuin äsken oikeuteen mennessään. Mutta Horsluntin syvä otsaryppy oli melkein silinnyt, ja naama oli päiväpaisteinen. Maaherrankin suu oli hymyssä.
»Hyvä tulee, jahka ehtii», sanoi Nälhuuti.
»Hyvää siitä on tarkoitus saadakin», vastasi Horslunti.
Päätös tuli hyvin pian.